Paljon enemmän kuin pieni lahja

Kaiken kokemansa jälkeen Viorica ja Ovidiu hymyilevät. Operaatio Joulun Lapsi toi kaksosille paljon enemmän kuin joululahjan. 

”Olin todella onnellinen kaikesta mitä lahja piti sisällään! Kun avasin paketin, niin en voinut olla hymyilemättä. Tuntui ihmeelliseltä saada lahja ihmiseltä, jota ei edes tunne”, Viorica kertoo muistellessaan hetkeä, kun sai oman lahjansa Operaatio Joulun Lapsen välityksellä. Hänen kaksoisveljensä Ovidiu oli myös otettu lahjasta: ”Pidin erityisesti taskulampusta. En ollut koskaan ennen nähnyt sellaista.”

Kaksoset Ovidiu ja Viorica asuvat Somes-Odorheissa pienessä lastenkodissa yhdessä kymmenen muun lapsen kanssa. Ilosta, joka heistä paistaa, on vaikea päätellä kaikkea heidän kokemaansa. Sisarukset jäivät orvoksi heti synnyttyään ja ensimmäisen sijoituskodin vanhemmat eivät kohdelleet heitä hyvin.

”Meitä lyötiin useammin kuin annettiin ruokaa. Eräänä iltana kasvattiäitimme suuttui minulle ja veljelleni, kun olimme tehneet jotain väärää. Menimme pöydän alle piiloon, kun hän oli tulossa kurittamaan meitä kepillä. Yrittäessään saada meidät pois pöydän alta, keppi osui minua silmään. Minua ei viety sairaalaan ja tapahtuman seurauksena vasen silmäni sokeutui”, Viorica sanoo.

Pastori Petre on ollut Vioricalle ja Ovidiulle suuri apu.

 

LAHJOITA TÄSTÄ

40 eurolla -
  • esimerkiksi yksi kenkälaatikkolahja

20€
40€
60€
80€
100€
200€
 
LAHJOITA

Maksajan tiedot

Lahjoittaessasi nimettömänä, lahjoitus kohdistuu lahjoittajarekisteriimme, valitsemaasi kohteeseen ilman yhteystietojasi.

Siirry maksamaan:

nordea sampo osuuspankki aktia spankki säästöpankki pop-pankki

Lahjoitettava summa:

Täytämme lahjan puolestasi ja kerromme sinulle myöhemmin mihin sen lähetimme.

Etunimi *
Sukunimi *
Sähköposti *
Puhelinnumero *
Haluan patmokselta sähköisiä tiedotteita

Pakettien lukumäärä
kappaletta

Lahjoitus
euroa

Siirry maksamaan

nordea sampo osuuspankki aktia spankki säästöpankki pop-pankki