Palkinto odottaa maalissa

25.8.2014 11.00

Operaatio 21.1 on Operaatio Joulun Lapsen hyväksi järjestettävä puolimaraton, joka järjestettiin ensimmäistä kertaa Raisiossa 30.8.2014. Tapahtuman avulla kerättiin joululahjoja Romanian ja Moldovan köyhille lapsille. Tapahtuman pääjärjestäjänä toimi Varsinais-Suomen OJL-aluekoordinaattori Tero Koivukoski, yhdessä Raision Vapaaseurakunnan vapaaehtoisten kanssa.

Vielä muutama vuosi sitten, vuonna 2009 syksyllä, Tero Koivukoski oli fyysisesti ja henkisesti niin lopussa, ettei jaksanut nousta aamulla sängystä ylös. Työelämän haasteet olivat imeneet mehut nuoresta miehestä, eikä asiaa helpottanut suuri vastuu seurakunnan varhaisnuorisotyöstä.

”Vaikka jokainen päivä tuntui eilistä raskaammalta, niin silti jatkoin ja luulin että jossain kohtaa helpottaisi. Lopulta täysi seinä tuli vastaan ja oli pakko pysähtyä”, Tero kertoo. Hän jäi sairaslomalle työelämästä ja jättäytyi väliaikaisesti pois seurakuntavastuista, jotta saisi itsensä takaisin jalkeille ja voisi palvella myös Jumalaa samalla innolla kuin ennen loppuun palamista.

Keväällä 2010 Tero antoi aikaa itselleen ja Jumalalle ja löysi iloa ja voimaa urheilusta. ”Pitkillä juoksulenkeillä häiriötekijöitä ei ollut ja samalla sai rupatella yläkerran ukon kanssa. Se teki hyvää niin hengellisesti, henkisesti kuin fyysisestikin”, Tero kuvailee.

Hiljalleen alkoi syntyä ajatus siitä, miten voisi yhdistää urheilun lasten- ja nuorten auttamiseen niin omalla paikkakunnalla kuin myös maissa, joissa asiat eivät ole niin hyvin kuin meillä Suomessa. Tero kuuli ystävältään Operaatio Joulun Lapsesta ja päätti kerätä varoja projektin tavoittamien lasten hyväksi juoksemalla maratonin Mallorcalla, Espanjassa.

”Keräsin lähipiiristä sponsoreita, jotka lupasivat lahjoittaa varoja Operaatio Joulun Lapsi –työhön, jos minä juoksen maratonin, reilut 42 kilometriä. Innostuin tällaisesta tavasta auttaa köyhiä lapsia ja rukoilin johdatusta jatkaa ja kehittää ideaa entisestään”, Tero sanoo.

Tilanteet kehittyivät lopulta niin, että Tero haki mukaan Operaatio Joulun Lapsen vapaaehtoistyöhön. Hänet valittiin aluekoordinaattoriksi Varsinais-Suomen alueelle ja saman tien ryhtyi ideoimaan juoksutapahtumaa, jolla kerättäisiin kenkälaatikkolahjoja Euroopan köyhimmille.

”Perustimme juoksuryhmän, jonka tähtäimenä oli osallistua Operaatio 21.1 -tapahtumaan ja kerätä lahjoja. Useimmat eivät olleet harrastaneet juoksemista aikaisemmin ja muutamilla oli haasteita muun muassa kouluelämässä”, Tero kertoo aloittamastaan juoksuryhmästä.

Elokuun lopussa järjestettyyn ensimmäiseen Operaatio 21.1 -tapahtumaan osallistui lopulta 26 juoksijaa, jotka keräsivät 70 pakettia tämän vuoden Operaatio Joulun lapsi –keräykseen.

Tero juoksi viimeisten mukana ja tsemppasi jokaisen osallistujan maaliin saakka. Kiitollisuus täytti mielen kun jokainen juoksija oli päässyt maaliin ja lahjat saatu kerättyä. ”Tämä oli itselleni unelmien täyttymys. En olisi ikinä uskonut viisi vuotta sitten, että jotain tällaista voisi tapahtua. Koko seurakuntamme on innostunut Operaatio Joulun Lapsesta ja ensi vuonna järjestämme myös juoksutapahtuman uudestaan, entistä suurempana”, Tero päättää.

 

 

Muut ajankohtaiset

 

LAHJOITA TÄSTÄ

40 eurolla -
  • esimerkiksi yksi kenkälaatikkolahja

20€
40€
60€
80€
100€
200€
 
LAHJOITA

Maksajan tiedot

Lahjoittaessasi nimettömänä, lahjoitus kohdistuu lahjoittajarekisteriimme, valitsemaasi kohteeseen ilman yhteystietojasi.

Siirry maksamaan:

nordea sampo osuuspankki aktia spankki säästöpankki pop-pankki

Lahjoitettava summa:

Täytämme lahjan puolestasi ja kerromme sinulle myöhemmin mihin sen lähetimme.

Etunimi *
Sukunimi *
Sähköposti *
Puhelinnumero *
Haluan patmokselta sähköisiä tiedotteita

Pakettien lukumäärä
kappaletta

Lahjoitus
euroa

Siirry maksamaan

nordea sampo osuuspankki aktia spankki säästöpankki pop-pankki