”Älä koskaan unohda Liviumia, älä koskaan unohda häntä” 

Kuulin ensimmäistä kertaa Operaatio Joulun Lapsesta rakkaalta äidiltäni, joka selvitti isoäitini pyynnöstä ohjeita paketin tekemiseen. Äidin innostus oli todella puhuttelevaa ja tarttui minuun hyvin nopeasti. Ihmisten auttaminen ja omastaan antaminen ovat suurimpia perintöjä, joita sain äidiltäni, joka nukkui pois 2015 keväällä. Viimeisenä joulunaan 2014, äiti teki 70 pakettia Romanian ja Moldovan lapsille. Vaikka lahjojen tekeminen oli yhteinen projektimme, päätin etten lopeta sitä, mitä tiesin äidin tahtovan minun jatkaa. Viime syksynä sain yhdessä läheisteni kanssa tehtyä oman tavoitteeni äidin muistoksi, samat 70 pakettia.

Tämä jakelumatka on saanut minut oivaltamaan yhden lahjan merkityksen. Ei ole kyse määristä, tai siitä kuka saa tehtyä eniten. On kyse yhdestä lahjasta, jonka mukana lapsi kuulee Jeesuksesta. Yksi lahja voi näin ollen muuttaa yhden lapsen, yhden perheen ja vaikka kokonaisen kylän elämän. Juuri sinun tekemäsi lahja on äärettömän arvokas ja korvaamaton.

Mieleen painuvin kohtaamiseni on ollut pieni herttainen koululaistyttö, joka oli sokea. Hänen isoäitinsä oli tytön vieressä ja pudisti tuimasti päätään, kun yritin avata paketin tytön kanssa. Viereinen tyttö tulkkasi hänen turhautuneen kommentin: ”Turha avata pakettia, koska tyttö ei näe mitään.” En tahdo ikinä unohtaa isoäidin kiitollista katsetta, liikuttuneita silmiä sekä tytön valloittavan kaunista hymyä, kun sain silittää uudella pehmolelulla hänen poskeaan ja pukea uusia vaatteita hänen ylleen.

Nämä lapset ovat särkeneet sydämeni viattomuudellaan ja aitoudellaan. Ei ole heidän syynsä, että he ovat syntyneet köyhyyden keskelle. He eivät voi vaikuttaa vessoihin, joissa on vain reikä lattiassa tai kylmiin pyykkeihin, joita kuivataan ulkona lumisateessa. Vielä yksi puhutteleva tapaus on seitsemän vuotias pyörätuolissa istuva poika nimeltään Livium. Pyörätuoli sai minut suorastaan järkyttymään. Levyn alla oli pienet pyörät, ja päällä puinen punainen tuoli. Kerroin hoitajalle, että en koskaan tahdo unohtaa Liviumia ja hänen hehkuvaa hymyään, kun sain asettaa uuden pipon hänen päähänsä ja silittää hänen kasvojaan. Korvissani kaikuu elävästi hoitajan sanat: ”Älä koskaan unohda Liviumia, älä koskaan unohda häntä.” On etuoikeus uskoa Jumalaan, joka voi tehdä mitä vain kaunista näiden lasten elämässä. Tehdä elämästä elämisen arvoista vammoista ja köyhyydestä huolimatta.

Jos pitäisi mainita vain yksi oppimani asia paketin tekemiseen liittyen se olisi pehmolelu. Mikään ei ole niin herttaista kuin nähdä lapsen hymy halatessaan ikiomaa uutta pehmoleluaan. Ja tuntea samalla Pyhän Hengen läsnäolo, kun rakkaudella tehty paketti päätyy lapsen syliin. Lapsille kerrottu maailman kaunein rakkauskertomus on pysäyttänyt joka kerta oman sydämeni ja se muistuttaa, että on tärkeintä keskittyä kaikista olennaiseen, yksin Jeesukseen. Äiti on jo juhlimassa ikuisuudessa Jeesuksen kanssa. Sitä ennen äiti eli täysillä, jättäen jälkeensä perinnön, joka ei ole rahalla määriteltävissä. Jokainen meistä voi tehdä joka päivä uusia valintoja. Yhden lahjan tekeminen voi olla alku johonkin suurempaan.

Johanna Lusenius

 

 

 

LAHJOITA TÄSTÄ

40 eurolla -
  • esimerkiksi yksi kenkälaatikkolahja

20€
40€
60€
80€
100€
200€
 
LAHJOITA

Maksajan tiedot

Siirry maksamaan:

nordea sampo osuuspankki aktia spankki säästöpankki pop-pankki

Lahjoitettava summa:

PAKKAA OMA LAHJASI